Saturday, August 11, 2012

Tylsän tavalliset perusvillasukat


Neulooko joku perusvillasukkia? Minä ainakin neulon. Näyttelymatkalla on mukava siinä samalla matkakumppaneiden kanssa jutellessa heilutella puikkoja ja tähän soveltuu hienosti villasukat. Viimeisimänä olen kylläkin virkannut Afrikankukkia, todellakin olen opetellut virkkaamaan. 

Vaikka nämä raitavillasukat ovatkin ihan perus-settiä ensimmäisestä silmukasta viimeiseen silmukkaan on näillä sukilla hieno tarina. Nämä sukat muistuttavat minua aina unohtumattomasta juhannuksesta Venäjällä Pietarissa ja retkeilystä Ruotsissa Piteåssa. Lankana siis perus Novita Seitsemänveljestä raita, pukot perus nro 4 ja ohje perusvillasukat kokoa 40.


Ensimmäiset silmut ensimmäiseen sukkaan loin matkalla Venäjälle. Tuolloin olimme vielä hyvästi alkumatkalla ja vielä Suomen puolella. Useampi matkakumppani siinä kävi ihastelemassa langan väritystä ja kosiskelivat minua neulomaan sukkia heillekin. Niin se ensimmäinen sukka syntyi siinä matkan aikana vaikkakaan ei valmistunut kokonaan. Unohtumattomasta juhannuksesta Venäjällä Pitetarissa voit käydä lueskelemassa uutisista kotisivuiltani. Seuraavan kerran kaivoin puikot esille, kun suuntasimme Ruotsiin Piteån. Paluumatkalla alkoi syntymään jo toinenkin sukka. Loistavassa voittofiiliksessä puikotkin heiluu iloiseen ja nopeaan tahtiin. Viimeiset kierrokset neulon sitten ihan kotisohvalla. Nämä sukat jalkaan laittaessani muistan aina nämä kaksi mukavaa näyttelymatkaa Venäjälle ja Ruotsiin näiden sukkien myötä.


Edellisestä päivityksestäni on kulut aivan liian kauvan. Olen minä saanut enemmänkin aikaiseksi kuin nämä pelkät perusvillasukat, malttakaa hetki villapusero Luotolainen odottaa esittelyä .....

Huomenna on suuri hetki. Portti 2012 ilmoittautuminen alkaa ja haluan olla tässä tapahtumassa jälleen mukana. Portti 2012 järjestetään nyt 21.-23.9.2012 Hailuodossa.

2 comments:

Simpura said...

Kyllä täällä ainakin neulotaan tavallisia perussukkia välillä:)

Hei, mistähän tuosta portista löytyisi tietoa lisää? En löytänyt kuukelilla kuin viime vuotisen.

Hanna said...

Hienoa, en siis ole ainoa :)

Nyt ei ole perustettu tälle tapahtumalle blogia vaan tietoa löytyy Ravelryn Portti2012 ryhmässä https://www.ravelry.com/account/login