Sunday, December 31, 2006

Uuden vuoden 2007 kunniaksi !!

Vuosi 2006 meni leppoisasti. Katsausta menneeseen vuoteen...

- Olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä. Voinen jo jopa sanoa et osaan ommella perusvaatteita lapsille (olen omistanut saumurin ja ompelukoneen nyt reilun vuoden päivät ja ompelupiirissä olen kulkenut tasan vuoden). Ompeleminen tuo minulle sisältöä elämään, onnistumisen iloa, muvavia ystäviä ja on ykkösharrastukstukseni.

- Neulerintamalla on hiljaista...

- Koirakuume laantui kesällä, kun taskandogin pentu Carlos valloitti sydämeni.

- Uusi työpaikka täyttää arkipäivät ja tuo rutiinia elämään. Haitaten kuitenkin harrastuksia ;)

- Uusi koti uudella paikkakunnalla.

Alla lupaamiani valokuvia ompelemistani vaatteista lapsille syksyn aikana. Aloitetaan Leevin housuista, jotka ovat vielä reiluja pojalle Testasin kaavoja, jotta voin keväällä ommella lisää isompien vaatteiden tarpeen kasvaessa. Tuo oli hieno oivallus/keksintä ompelupiirin opettajaltani et ommellaan lahkeiden toiselle puolelle myöskin kangas oikein päin, jotta lahkeista voidaan tehdä pidempiä ja lahkeen mittaa säädellään kääntövaralla.

Jatkossa luvassa tietysti tiheämpää päivitystä blogissani ja valokuvia Pilvin puseroista, ompelemistani verhoista uuteen kotiin, remonttikuvia ja valokuvia muutenkin uudesta kodista... Verhoista jo ensimmäiset tuhosi koira, joten Carloksen huoneen ikkunassa ei tällä hetkellä ole sit verhoja. Lupasin et ompelen uudet, kun lupaa olla ihmisiksi sitä odotellessa....

Tatoohenkiset velourhousut. Posted by Picasa

Ruskeat Veloushousut Leeville.  Posted by Picasa

Leevin housut takaa. Housuja koristaa raitavakosametti takataskuissa, lahkeiden ja etutaskujen suissa. (koittakaa otaa selkoa, kuvat on miten sattuun, ei yhteydet pelaa viel pipeesti ja moitteettomasti....) Posted by Picasa

Leeville mopovakosamettihousut. Posted by Picasa

Housut etupuolelta.  Posted by Picasa

Monday, December 11, 2006

Loppusuora häämöttää !!

Sitä odottaa kuin kuuta nousevaa et olis jo kaikki ohi, mut sitten kun tilanne on todellinen sitä alkaa jännittämään ja epäilemään. Luopuminen on vaikeaa ja uusi hirvittää. Onko tämä sitä normaalia mielen ailahtelua ?? Lopullinen muutto on torstaina ja avaimet entisestä kodistamme luovutetaan perjantaina, pakko hyöntää haikeaa on !! Elämän joka vaiheeseen liittyy niin paljon ihania muistoja ja asioita. Kuitenkin elämä menee eteenpäin ja tuo tullessaan .... toivottavasti paljon hyvä asioita !!

Remontti on lopuillaan tai loppuukohan se koskaan ? Janne haaveilee elokuvateatterista ja koko toinen olohuone on täynnä johtoja. Koita siinä sit tehdä loppu siivousta. Vähän mainitsin asiasta ;) Verhot on ikkunoissa, joista suurimman osan olen ommellut täs kaiken keskellä itse (näistäkin sit tulee valokuva aikanaan). Haluan ehdottomasti levähtää joulun, joten laatikoiden keskellä joulua ei vietetä. Aherretaan nyt ja sit nukutaan univelat pois. Millähän toi selkä saadaan kuntoon ? Asiaa ei varmasti paranna täällä paljaalla lattialla istuminen (kaikki kalusteet on jo uudessa kodissa). Lasten kans on retkeilty ja syöty lattialla. Television edessä on tyynyjä ja peitto, joilla on porukalla loikuistu tai siis lapset on loikoillu. Kohta suunnistan sinne katsomaan illan elokuvaa, nyt on minun hetki päivästä !!

Mitä tulee joululahjoihin niin ne on vielä ostamatta, mut hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai? Jouluyllätysvaihdon lahjan olen jo postittanut ja tehnyt (valokuva lisää aiheesta joulun jälkeen). Joulukortit olen kirjoittanut, tänään urakoin ne loppuun. Niitä tulee tänä vuonna poikkeuksellisesti laitettua yli 100 kappaletta, olen mennyt jo laskuissa sekaisin :), koska samalla laitan osoitteen muutoksen, näin tulee kaksi kärpästä samalla iskulla !!

Jokaiselle teille oikein iloista joulun alusaikaa ilman stressiä, joulu kun tulee ja menee joka vuosi.
Minun joulun vinkit:
- nauti musiikista sitä kullee vain joulun aikaan
- kauppojen hälinässä älä mene mukaan kaaokseen vaan naura mielessäsi muille ryntäilijöille ja jos oikein paha tilanne iskee niin mene hyllyjen väliin piiloon siellä voit nauraa vapaasti ja ehkä saat olla siellä yksin tai tarviiko niissä edesä käydä tilaan netistä
- normaali siivous riittää, meinaan siivota voi milloin vain
- laita jouluruokaa juuri sitä mistä itse pidät sillä itsehän sitä syötkin
- varaa viiniä ja suklaata hiljaisia iltoja varten, sauno, ulkoile... älä ajattele mitään !!
- kutsu sellaisia ihmisiä käymään joiden kanssa todella haluat viettää joulua tai älä kutsu ketään - samoilu hautuumalla myöhään illalla tai yöllä rentouttaa voit astia joitain sanoin
kuvailematonta tunnelmaa
- anna aikaa lapsille, pelaa heidän kanssa, istu lattialla ja vaan ole
- tänä jouluna muista ostaa ajoissa joulukinkku ettet jää ilman
Lopuksi ajatukseni... Me itse olemme tehneet joulusta kaupallisen hörhötyksen siivouksineen päivineen unohtaen sen todellisen sanoman ja tarkoituksen !!