Sunday, December 31, 2006

Uuden vuoden 2007 kunniaksi !!

Vuosi 2006 meni leppoisasti. Katsausta menneeseen vuoteen...

- Olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä. Voinen jo jopa sanoa et osaan ommella perusvaatteita lapsille (olen omistanut saumurin ja ompelukoneen nyt reilun vuoden päivät ja ompelupiirissä olen kulkenut tasan vuoden). Ompeleminen tuo minulle sisältöä elämään, onnistumisen iloa, muvavia ystäviä ja on ykkösharrastukstukseni.

- Neulerintamalla on hiljaista...

- Koirakuume laantui kesällä, kun taskandogin pentu Carlos valloitti sydämeni.

- Uusi työpaikka täyttää arkipäivät ja tuo rutiinia elämään. Haitaten kuitenkin harrastuksia ;)

- Uusi koti uudella paikkakunnalla.

Alla lupaamiani valokuvia ompelemistani vaatteista lapsille syksyn aikana. Aloitetaan Leevin housuista, jotka ovat vielä reiluja pojalle Testasin kaavoja, jotta voin keväällä ommella lisää isompien vaatteiden tarpeen kasvaessa. Tuo oli hieno oivallus/keksintä ompelupiirin opettajaltani et ommellaan lahkeiden toiselle puolelle myöskin kangas oikein päin, jotta lahkeista voidaan tehdä pidempiä ja lahkeen mittaa säädellään kääntövaralla.

Jatkossa luvassa tietysti tiheämpää päivitystä blogissani ja valokuvia Pilvin puseroista, ompelemistani verhoista uuteen kotiin, remonttikuvia ja valokuvia muutenkin uudesta kodista... Verhoista jo ensimmäiset tuhosi koira, joten Carloksen huoneen ikkunassa ei tällä hetkellä ole sit verhoja. Lupasin et ompelen uudet, kun lupaa olla ihmisiksi sitä odotellessa....

Tatoohenkiset velourhousut. Posted by Picasa

4 comments:

Anonymous said...

Hei Hanna,

Löysin surffailessani blogisi. Taidan tuntea sinut lukiovuosilta. Olet ommellut valtavan hienoja vaatteita!

Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

t. Marjo (os. Pöytälaakso)
Ps. Itse pyöritän uusperhettä: 4 poikaa 17v, 16v, 3v, 2v. Nuorimmaiset pojat miehen kanssa yhteisiä. Muutettu ollaan myös monta kertaa, joten tiedän miten raskasta se on.

Susanna said...

Hienoja ovat molemmat housut!

Muutamissa kaupan housuissa olen nähnyt myös sellaista ratkaisua, että saumanvarojen päällä on nättiä kanttinauhaa, jolloin jos lahjetta kääntää se näyttää kuitenkin siistiltä vaikka onkin nurja puoli.

Onko tuo ompelupiirijuttu joku työväenopiston tai vastaavan? Johonkin sellaiseen oliskin mukava päästä osallistumaan, vaikkei taida kyllä onnistua :/

Hyvää uutta vuotta sulle!

Hanna said...

Mukava Marjo, kun löysit blogini. Kyllähän me vain tunnetaan toisemme juuri lukiovuosilta. Mukavia muistoja !!

Susanna: Raahe-opiston piiri, kohtuu hintaista. Mulle ihan ehdotonta, koska olen lähtenyt ompelemaan ihan puhtaalta pöydältä. Järjestelyjähän se vaatii ja välillä pitää luopuakin viikottaisesta omasta harrastuksesta miehen työn vuoksi. Mut olen tyytyväinen siihenkin et pääsen edes joka toinen viikko ompelemaan.

Kummallekin teille ja perheellenne parempaa ja hyvää uutta vuotta !!

Anonymous said...

Onpa ihanan näköiset housut. Eikä kaupasta taatusti löydy samanlaisia. Kirjova kone olisi iiiiiihana...