Saturday, April 30, 2005

Kysymyksiin vastauksia !

Susannan minulle esittämät kysymykset.

1) Blogisi esittelytekstissä sanot että rakastat pyykkäämistä. Oikeastiko?

Siis todellakin näin on. Mä olen mahdoton pyykinpesijä. Tätä hommaa mieheni ei ole koskaan saanut tehdä. Hän leikkaa nurmikon ja mä pesen pyykit, jotain vanhanaikaista työnjakoa. Täytyy myöntää että valillä viiden hengen pyykin pesu kyllästyttää. Siivous päivänäkin koitan tunkea kaiken mahdollisen pyykinpesukoneeseen.

2) Miltä tuntuu kun esikoinen menee kohta kouluun?

Vielä on vaikea sanoa miltä se tulee todellisuudessa tuntumaan. Uskon et koulutielle siunaamisen yhteydessä kirkossa nyt keväällä saan varata paketillisen nenäliinoja mukaan.

3) Olet tehnyt lukuisia upeita hattuja. Vedätkö niiden ohjeet ihan vaan hatusta?

Mulla on sellainen perusohje montako silmukkaa tulee mihinkin kohtaan eli eteen, taakse ja korvallisiin sekä kavennuksen teen aina samalla periaatteella. Mut kaikki muut tulee siinä samalla neuloessa.

4) Mitä teidän perhe puuhailee kesällä?

Meidän perhe viettää kesän aikalailla ihan kotosalla kesästä nauttien. Otimme varaslähdön lomailuun, kun kävimme koko perheen voimin Turkissa. Minä aloitan työt 2.5.05 maanantaina ja kesä menee töiden merkeissä.

5) Kuinka paljon aikaa vietät netissä päivän mittaan?

Mieheni mielestä liikaa. Viime viikolla uhkasi laitta langattoman nettiyhteyden poikki etten pääsisi koneellani nettiin. Minulla on tämä läppäri silmieni alla koko ajan. Suoraa aikaa en osaa sanoa. Käyn koneella aina kun kotihommiltani joudan, pyörähän surffaamassa menne tullen ja palatessa :)

1 comment:

Susanna said...

Mä itsekin tykkään pyykin pesusta, mutta vihaan sitä viikkaamista.... Mun pahimman masennuksen aikana mies hoiti kaikki pyykkihommat, mä saatoin laittaa koneeseen vaan :D Ajatuskin kaappien järjestämisestä alkoi ahdistamaan :D

Voi kun meilläkin olis langaton netti ja läppäri. Mä oon sitä vähän ruinannut, kun olishan se niin kätevää...